Lasten mindfulness-kurssilla opittua

Olin viime lauantaina Tapiolassa mindfulness-ohjaaja Heli Mäkelän järjestämällä Lasten mindfulness- ja tunnetaitokurssilla ja sain siellä sysäyksen tämän blogin perustamiselle. Tahtoisin päästä jakamaan kurssilla oppimiani asioita muiden kasvatuksesta kiinnostuneiden kanssa. Kokoonnuimme Tapiola Yogan kauniissa tiloissa, ja oli ihanaa saada vaihteeksi äiti-ihmiselle kallisarvoista omaa aikaa sekä uutta ajateltavaa (niin ihanaa kuin kotiäitiys tällä hetkellä onkin).

Lasten tunnetaidot ja niiden kehittäminen kiinnostavat minua ja olenkin lueskellut niihin liittyvää kirjallisuutta. Itse mindfulness oli minulle kuitenkin kurssille mennessäni melko vierasta: se toi mieleen lähinnä joogaretriitit ja buddhalaisuuden!  Ennakko-oletukseni osoittautuvat kurssin perusteella osittain vääriksi. Yksinkertaisimmillaan mindfulness on ilmeisesti läsnäoloa tässä hetkessä, oman kehon ja ympäröivän maailman sekä niiden herättämien tunteiden tarkastelua hyväksyvästi ja arvottamatta. Kuulostaako monimutkaiselta? Yritän avata tätä vähän eilen tekemiemme harjoitusten kautta.

Mäkelä on kokenut mindfulness- ja tunnetaitokouluttaja ja vetää ryhmiä myös lapsille. Hän havainnollisti meillekin tunteita ja aivojen toimintaa eläinhahmojen avulla. Mantelitumake eli aivojen tunnekeskus (ns. liskoaivot) on räksyttävä vahtikoira, joka lähettää otsalohkolle eli viisaalle pöllölle nopeita impulsseja tai toimintakäskyjä. Aika moni on varmaan kuullut taistele tai pakene -impulssista, joka ihmisen valtaa hätätilanteessa. Mäkelän mukaan tämä impulssi on juuri vahtikoiran lähettämä käsky tilanteessa, jossa olemme hätääntyneitä tai neuvottomia. Mindfulnessin tavoitteena olisi oppia ottamaan tietoinen aikalisä vahtikoiran lähettämän viestin ja sitä seuraavan toiminnan väliin.

Minä esimerkiksi ymmärsin, että yksivuotiaani saadessa oikein pahan raivokohtauksen, minä joskus lamaannun ja menetän hetkeksi toimintakykyni. Tämä on minun vahtikoirani ohje reagoida haastavassa kasvatustilanteessa. Hyötyisin siis itse tässä kohtaa mindfulness-harjoittelusta ja kyvystä rauhoittua ja ohjata tietoisemmin toimintaani haastavalla hetkellä. Taidankin aloittaa harjoittelun heti tänään! J

Koska kurssi kesti koko päivän, en ala jokaista harjoitusta erikseen avaamaan. Yksinkertaisimmillaan mindfulness-harjoitus on käsittääkseni sitä, että keskitytään hetkeksi hengittämään tietoisesti. Usein stressaantuneena tai hätääntyneenä hengitämme pinnallisesti keuhkojen yläosassa. Pienen mindfulness-hetken voi itselleen ottaa niin, että keskittyy hengittämään vatsaan asti. Samalla rauhoittuu kehon fysiologinen stressitila – ja vahtikoiran käskyt vaimenevat.

Hengitystauon jälkeen saattaa käydä niin, että järki toimii ikään kuin kirkkaammin. Mäkelä havainnollisti stressitilan aivoille aiheuttamaa kuormitusta mielestäni lapsille sopivalla tavalla. Hänellä oli mukanaan pieni lumisadepallo. Pallossa oleva sankka lumipyry kuvasti stressitilaa, jossa aivoissa ikään kuin sumenee, ja päätöksenteko on vaikeaa. Tietoisen tauon jälkeinen tila taas koittaa, kun odottaa hetken ja lumi lasipallossa laskeutuu pallon pohjalle.

Kaiken kaikkiaan kurssista jäi hyvä fiilis, ja haluaisin oppia lasten (ja aikuisten) mindfulnessista enemmänkin!