maanantai 5. maaliskuuta 2018

Uusi kasvatusaiheinen blogi

Tervetuloa seuraamaan uutta tunnetaitoja ja kasvatuskysymyksiä sivuavaa blogiani! Olen kolmikymppinen alakoulun ope ja pienen tytön äiti, ja perustin tämän blogin jäsennelläkseni ja keskustellakseni erilaisista lasten kasvatukseen ja muuhunkin lapsiperheen elämään liittyvistä teemoista. Erityisesti tunnekasvatus ja tunnetaitojen oppiminen ja opettaminen ovat minulle tärkeitä. Olisikin hienoa kuulla lukuvinkkejä tai vaikkapa luentovinkkejä aiheeseen liittyen.

Olen tällä hetkellä kotona hoitamassa pientä tyttöämme (kutsutaan häntä blogissa vaikkapa lempinimellä Lilliksi), ja mikäli kaikki sujuu hyvin liittyy vilkkaaseen perheeseemme myös pikkusisarus tulevana syksynä 2018. Sisarussuhteet ja esimerkiksi sisarusten välinen mustasukkaisuus tulevat tästä syystä todennäköisesti myöskin blogissa käsittelyyn. Olisiko teillä antaa vinkkejä siihen, miten taaperoa kannattaa valmistella pikkusisaruksen syntymään? 

Asumme pääkaupunkiseudulla, joten kerrostaloasuminen, lähiöelämä, kaupunkiviljely ja kaikenlainen kaupunkikulttuuri kiinnostavat. Voi olla, että näitäkin aihepiirejä lipsahtaa silloin tällöin blogin puolelle. Aloitetaan kuitenkin kasvatusteemalla! Viime viikonloppuna osallistuin mindfulness-ohjaaja ja lasten tunnetaito-ohjaaja Heli Mäkelän Lasten mindfulness-koulutukseen ja seuraavassa postauksessa kerron, mitä opin kyseisellä kurssilla. 

Nähdään siellä! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti