Lasten kanssa reissussa

Viikko sitten lähdimme tyttöni, ystäväni ja hänen kahden pienen lapsensa kanssa kotimaanmatkalle Savonlinnaan. Tarkoitus oli kirjoittaa reissusta ja siellä sattuneista kommelluksista havaintoja ylös jo aiemmin, mutta perjantaina kotiuduttuamme Lilli sai kuumeen, ja viikonloppu onkin mennyt enemmän tai vähemmän taapero sylissä, ja yötkin ovat olleet levottomia. Oireet viittaavat siihen, että tulossa on jälleen lisää hampaita: taapero ei suostu syömään lusikalla ja on huonolla tuulella. Toivotaan, että hampaat pian puhkeavat, ja pieni pääsee eroon kivustaan! <3

Onni onnettomuudessa on se, että hammaskivut alkoivat vasta palattuamme reissusta. Savonlinnassa olosta Lilli oikein nautti! On hienoa nähdä oma lapsi poissa tutusta ympäristöstä toimimassa uusien ihmisten kanssa. En ole tajunnutkaan, miten rohkea ja ulospäinsuuntautunut Lilli on. Minulla on vasta tämä yksi lapsi, ja toisten äitien kanssa jutellessa ja muita äitejä tavatessa huomaa, miten erilaisia lähes samanikäiset taaperot voivat olla. Perillä majoituimme ystäväperheen luona. Heille on syntynyt kaksi kuukautta sitten pieni tyttö, ja ennestään heillä on yksi kaksivuotias poika. Yksi syy vierailulle olikin mennä katsomaan tätä ihanaa pientä tulokasta. Matkalla olivat mukana tosiaan toinen ystäväni ja hänen kaksi lastaan: kahdeksankuinen tyttö ja kaksivuotias poika. Perillä meitä oli siis yhteensä neljä aikuista ja viisi lasta. Menoa riitti!

Olin varautunut siihen, että kolmen taaperon ja kahden vauvan matkassa ei tule tylsää hetkeä. Minut kuitenkin yllätti se, miten riemuissaan Lilli oli kokoisestaan seurasta. Sanotaan ettei alle kolmivuotias vielä osaa leikkiä kovin vuorovaikutteisia leikkejä, mutta vuorovaikutukseen minun yksivuotiaani toisten lasten kanssa innokkaasti pyrkii. Erityisesti vähän vanhemmat ja osaavaiset lapset kiinnostavat Lilliä. Junassa hän leimaantui 4- ja 6-vuotiaisiin sisaruksiin, jotka ottivat reippaan taaperoni auliisti mukaan leikkeihin. Lilli on suloinen, kun hän ei osaa vielä pelätä tai varoa kanssakäymistä toisten lasten kanssa lainkaan. Eihän hänelle ole tullut muiden lasten seurassa vielä ainuttakaan huonoa kokemusta. Perillä parhaat leikit keksi Lillin mielestä ystäväperheen kaksivuotias, ja Lilli seurasikin tätä joka paikkaan. Voi että miten hauskaa oli pomppia isäntäväen sängyllä tai heiluttaa hurjasti vauvan sitteriä. Vauva ei onneksi ollut sillä kertaa kyydissä!

Uteliaana kyselin kahdelta ystävältäni, miten arki kahden pienellä ikäerolla syntyneen sisaruksen kanssa on sujunut. Meillähän on edessä sama elämäntilanne ensi syksynä, jos vain kaikki sujuu raskaudessa hyvin. Molemmat kertoivat, että mustasukkaisuutta on ollut, ja pääsin todistamaan näitä tilanteita ihan livenäkin. Pienen vauvan tuoreelle isoveljelle vaikea tilanne tuntui olevan vauvan imetys, ja sitä minä olen vähän miettinytkin. Pitää tosiaan yrittää järjestää Lillille jotain todella kivaa tekemistä aina imetyshetkien ajaksi tai ottaa hänet toiseen kainaloon.

Kävimme tyttöjemme kanssa paikallisessa vauvakerhossa (Lilli hyväksyttiin mukaan, vaikka hän onkin taapero) ja pienellä kirppiskierroksella. Kaksivuotiaat jäivät siksi aikaa yhdessä ystäväni miehen hoiviin. Palattuamme oli toinen kaksivuotiaista aika levoton ja illan mittaan hän läpsi kahta muuta taaperoa, yritti kampata Lillin ja teki muita ikäviä juttuja saadakseen huomiota. Vasta silloin me aikuiset ymmärsimme, että lapsi todennäköisesti oireili vain sitä, että oli jäänyt hoitoon ja äidistä eroon vähäksi aikaa vieraassa paikassa. Ovat nämä pienet herkkiä muutoksille ja itse ilmoittavat, jos asiat eivät mene heidän kannaltaan hyvällä tavalla. Ystäväni taapero onneksi rauhoittui seuraavana päivänä saatuaan tarpeeksi huomiota ja syliä. Minäkin yritin välillä pitää kahdeksankuista sylissä, että taaperolle riittäisi äidin huomiota. Siitä Lilli tuli tietenkin mustasukkaiseksi! On meilläkin edessä jännittävät ajat ensi syksynä, mutta jostain syystä suhtaudun tulevaan luottavaisesti ja innokkaasti. Kyllä minulta (ja mieheltäni) vielä riittää syliä ja rakkautta - myös kahdelle.

Masussa oleva vauvakin muistutti reissussa olemassaolostaan hauskalla tavalla. Taaperoiden ja vauvojen mentyä nukkumaan tarkoitus oli viettää naisten leffailtaa herkkujen ja hyvän elokuvan parissa. Idea oli hyvä, mutta itse en muista kuin leffan alkuhetket. Olin kertakaikkiaan niin väsynyt illalla (kiitos raskauden), että simahdin jossain välissä sohvalle. Ystäväni olivat kantaneet Lillin matkasänkyineen viereeni, ja siitä heräsin aamulla ilman mitään muistikuvia leffasta. Herkkuja sentään ehdin syödä eli vauvakin sai osansa! :D

Sisarussuhteista ja mustasukkaisuusteemasta olisi kivaa lukea enemmän ja saada hyviä lukuvinkkejä. Odotan syksyä innolla, mutta myös jännityksellä. Mitenkähän Lilli mahtaa pikkusisarukseen suhtautua? Mustasukkaisuutta tulee melko varmasti - onhan sitä ollut jo ystävien vauvojakin kohtaan. Haluaisin oppia hyviä keinoja lähestyä mustasukkaisuutta. Kaikki tunteet ovat taaperolle sallittuja, mutta vauvan satuttaminen ei. Entä mitenkähän voisin ohjata taaperoa myönteiseen käytökseen. Voisin ottaa häntä mukaan vauvan hoitoon, ja tietenkin yrittää antaa isosisarukselle tarpeeksi huomiota. Taidamme tällä viikolla käydä ostamassa Lillille oman vauvanuken! Harjoittelu on hyvä aloittaa ajoissa.

Lasten mindfulness-kurssilla opittua

Olin viime lauantaina Tapiolassa mindfulness-ohjaaja Heli Mäkelän järjestämällä Lasten mindfulness- ja tunnetaitokurssilla ja sain siellä sysäyksen tämän blogin perustamiselle. Tahtoisin päästä jakamaan kurssilla oppimiani asioita muiden kasvatuksesta kiinnostuneiden kanssa. Kokoonnuimme Tapiola Yogan kauniissa tiloissa, ja oli ihanaa saada vaihteeksi äiti-ihmiselle kallisarvoista omaa aikaa sekä uutta ajateltavaa (niin ihanaa kuin kotiäitiys tällä hetkellä onkin).

Lasten tunnetaidot ja niiden kehittäminen kiinnostavat minua ja olenkin lueskellut niihin liittyvää kirjallisuutta. Itse mindfulness oli minulle kuitenkin kurssille mennessäni melko vierasta: se toi mieleen lähinnä joogaretriitit ja buddhalaisuuden!  Ennakko-oletukseni osoittautuvat kurssin perusteella osittain vääriksi. Yksinkertaisimmillaan mindfulness on ilmeisesti läsnäoloa tässä hetkessä, oman kehon ja ympäröivän maailman sekä niiden herättämien tunteiden tarkastelua hyväksyvästi ja arvottamatta. Kuulostaako monimutkaiselta? Yritän avata tätä vähän eilen tekemiemme harjoitusten kautta.

Mäkelä on kokenut mindfulness- ja tunnetaitokouluttaja ja vetää ryhmiä myös lapsille. Hän havainnollisti meillekin tunteita ja aivojen toimintaa eläinhahmojen avulla. Mantelitumake eli aivojen tunnekeskus (ns. liskoaivot) on räksyttävä vahtikoira, joka lähettää otsalohkolle eli viisaalle pöllölle nopeita impulsseja tai toimintakäskyjä. Aika moni on varmaan kuullut taistele tai pakene -impulssista, joka ihmisen valtaa hätätilanteessa. Mäkelän mukaan tämä impulssi on juuri vahtikoiran lähettämä käsky tilanteessa, jossa olemme hätääntyneitä tai neuvottomia. Mindfulnessin tavoitteena olisi oppia ottamaan tietoinen aikalisä vahtikoiran lähettämän viestin ja sitä seuraavan toiminnan väliin.

Minä esimerkiksi ymmärsin, että yksivuotiaani saadessa oikein pahan raivokohtauksen, minä joskus lamaannun ja menetän hetkeksi toimintakykyni. Tämä on minun vahtikoirani ohje reagoida haastavassa kasvatustilanteessa. Hyötyisin siis itse tässä kohtaa mindfulness-harjoittelusta ja kyvystä rauhoittua ja ohjata tietoisemmin toimintaani haastavalla hetkellä. Taidankin aloittaa harjoittelun heti tänään! J

Koska kurssi kesti koko päivän, en ala jokaista harjoitusta erikseen avaamaan. Yksinkertaisimmillaan mindfulness-harjoitus on käsittääkseni sitä, että keskitytään hetkeksi hengittämään tietoisesti. Usein stressaantuneena tai hätääntyneenä hengitämme pinnallisesti keuhkojen yläosassa. Pienen mindfulness-hetken voi itselleen ottaa niin, että keskittyy hengittämään vatsaan asti. Samalla rauhoittuu kehon fysiologinen stressitila – ja vahtikoiran käskyt vaimenevat.

Hengitystauon jälkeen saattaa käydä niin, että järki toimii ikään kuin kirkkaammin. Mäkelä havainnollisti stressitilan aivoille aiheuttamaa kuormitusta mielestäni lapsille sopivalla tavalla. Hänellä oli mukanaan pieni lumisadepallo. Pallossa oleva sankka lumipyry kuvasti stressitilaa, jossa aivoissa ikään kuin sumenee, ja päätöksenteko on vaikeaa. Tietoisen tauon jälkeinen tila taas koittaa, kun odottaa hetken ja lumi lasipallossa laskeutuu pallon pohjalle.

Kaiken kaikkiaan kurssista jäi hyvä fiilis, ja haluaisin oppia lasten (ja aikuisten) mindfulnessista enemmänkin!

Uusi kasvatusaiheinen blogi

Tervetuloa seuraamaan uutta tunnetaitoja ja kasvatuskysymyksiä sivuavaa blogiani! Olen kolmikymppinen alakoulun ope ja pienen tytön äiti, ja perustin tämän blogin jäsennelläkseni ja keskustellakseni erilaisista lasten kasvatukseen ja muuhunkin lapsiperheen elämään liittyvistä teemoista. Erityisesti tunnekasvatus ja tunnetaitojen oppiminen ja opettaminen ovat minulle tärkeitä. Olisikin hienoa kuulla lukuvinkkejä tai vaikkapa luentovinkkejä aiheeseen liittyen.

Olen tällä hetkellä kotona hoitamassa pientä tyttöämme (kutsutaan häntä blogissa vaikkapa lempinimellä Lilliksi), ja mikäli kaikki sujuu hyvin liittyy vilkkaaseen perheeseemme myös pikkusisarus tulevana syksynä 2018. Sisarussuhteet ja esimerkiksi sisarusten välinen mustasukkaisuus tulevat tästä syystä todennäköisesti myöskin blogissa käsittelyyn. Olisiko teillä antaa vinkkejä siihen, miten taaperoa kannattaa valmistella pikkusisaruksen syntymään? 

Asumme pääkaupunkiseudulla, joten kerrostaloasuminen, lähiöelämä, kaupunkiviljely ja kaikenlainen kaupunkikulttuuri kiinnostavat. Voi olla, että näitäkin aihepiirejä lipsahtaa silloin tällöin blogin puolelle. Aloitetaan kuitenkin kasvatusteemalla! Viime viikonloppuna osallistuin mindfulness-ohjaaja ja lasten tunnetaito-ohjaaja Heli Mäkelän Lasten mindfulness-koulutukseen ja seuraavassa postauksessa kerron, mitä opin kyseisellä kurssilla. 

Nähdään siellä!